lauantai 16. huhtikuuta 2011
MOUNTAIN SPORTS
ASUMUKSISTA. Eilen huomasin, että Elvis on askarrellut häkkinsä nurkkaan pesän. Se on sekoitus heinää ja Elviksen omia pumpulisia karvatuppoja. Tänään toveri lahjoitti Elvikselle oikean pahvilaatikosta kehitellyn mökin, jonne laitoimme sisälle heinää ja herkkuja. Elvis siirsi mökin pois nurkasta ja heitteli sitä.
torstai 14. huhtikuuta 2011
METSÄN ELÄIN
Pitkäkorvainen metsäjänis on tavallisimpia metsiemme eläimistä. Talvisin sen turkki on valkoinen ja kesäisin ruskea. Kesällä se syö ruohoa, talvella lehtipuiden kuorta. Papunet
Hain pihalta männynoksan ja laitoin sen Elviksen häkkiin. Oksa on yhtä pitkä kuin häkki, ja se haarautuu toisesta suunnasta moneen osaan. Elvis oli ilmeisesti juuri alkamassa yöunille, mutta oksa keskeytti hänen mietteensä. Jonkin aikaa hänen oli siis työskenneltävä vielä pihatöissä, jotka hän aloittikin valtavalla tarmolla. Elvis katkoi oksat tyvestä takajaloillaan seisoen ja siirsi ne sitten nipussa pois kulkutieltä. Sen jälkeen hän pesi käpälistään pihkaa.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Kehitysvammainen ohjatun noudon kapula
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)